sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Suklaa-mangojuustokakku

Tämän kakun ohjeen nappasin Valion ohjelehtisestä. Tuo Valion uusi Mangotuorejuusto toi kivan raikkaan maun tähän suklaiseen juustokakkuun. Loistava ohje.

Pohja:
150g suklaa cookies keksejä
50 g voita
½ dl hasselpähkinärouhetta
Täyte:
2 liivatelehteä
2½ dl valio vaahtoutuvaa suklaakermaa
100g tummaa suklaata
2 prk Viola Mangotuorejuustoa (a 200g)
1 rkl sokeria
1 rkl kermalikööriä (voi myös jättää pois)

Hienonna keksit esim. minigrip-pussissa kaulimen avulla. Sulata rasva ja sekoita se keksimurun ja pähkinörouheen kanssa. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla. Painele vuoan pohjalle. Itselläni oli aikas iso tuo vuoka, joten lisäsin joukkoon muutaman hienonnetun Digestive keksin.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa suklaakerma vaahdoksi. Sulata suklaa esim. mikrossa pienellä teholla. Sekoita sula suklaa tuorejuuston joukkoon. Sulata liivatteet pieneen tilkkaan vettä. Sekoita suklaa-tuorejuustomassa joukkoon. Sekoita kerma ja likööri joukkoon. Kaada irtopohjavuokaan.
Anna hyytyä jääkaapissa mielellään yön yli. Irroita kakku vuoasta ja koristele haluamallasi tavalla.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Lohennarraajan piirakka

Tämä aivan loistava ohje on Kinuskissa leipoo -kirjasta. Itse tein ohjeella yhden pyöreän piirakan (halk 24cm) ja pienen piirakan. Iso oli jo lähes kokonaan syöty, kun muistin että kuva piti ottaa. No, onneksi oli vielä se pieni piirakka jäljellä...

Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
100g perunasosejauhetta
150 g voita
½ dl kylmää vettä
Täyte:
1 pieni sipuli
10 cm pala purjoa (jätin pois)
200g kylmäsavulohisiivuja
1 ruukku tilliä (laitoin noin puolikkaan)
2 kananmunaa
2½ dl ruokakermaa (laitoin kolmen juuston kerman)
2 dl juustoraastetta
1 tl paprikajauhetta
Pinnalle:
kylmäsavulohisiivuja

Yhdistä kuivat aineet keskenään ja nypi sekaan huoneenlämpöinen voi. Lisää joukkoon vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Levitä taikina kevyesti painellen voidellun piirakkavuoan (halk. 24cm) pohjalle ja reunoille. Itselläni jäi taikinaa yli, joten tein tosiaan vielä pienen piirakan.
Hienonna sipuli ja purjo. Kuullota niitä pannulla öljyssä hetken aikaa. Paloittele lohi. Silppua tilli. Sekoita täytteen ainekset keskenään. Kaada vuokaan pohjan päälle. Rullaa lohisiivuista ruusukkeita ja aseta ne täytteen päälle.
Paista 200 asteessa noin 35 minuuttia.